Hyppää sisältöön

Unta voi huoltaa säännöllisellä rytmillä, rauhoittamalla ilta ja nukkumispaikka sekä jättämällä älylaitteet makuuhuoneen ulkopuolelle. Jos tuntuu siltä, ettei pysty rentoutumaan ja nukkumaan, voi opetella rentoutumistaitoja. Hengittämällä noin 4 sekuntia sisään, pitämällä noin 7 sekunnin tauko ja sen jälkeen puhaltamalla suun kautta ulos noin 8 sekuntia, keho alkaa rauhoittua. Voi tehdä myös body scan -kehonkartoitusharjoitusta tai lähteä piirtämään mielessään rauhallisesti oman kehonsa ääriviivoja. Mikäli on taipumusta ruveta pohtimaan asioita nukkumisaikaan, voi jo aiemmin päivällä pitää ”huolihetken” pohtimalla, mitkä asiat huolettavat, miksi ne huolettavat ja mitä niille voi tehdä. Nukkumaan kannattaa mennä silloin, kun tuntuu, että väsyttää. Unisykli on noin 90 minuuttia, jos aika kuluu ohi nukahtamisvaiheen, seuraava otollinen hetki tulee vasta noin puolentoista tunnin kuluttua. Joitakuita auttavat myös päiväunet nukkumaan yölläkin hyvin. Päiväunia ei yleensä kuitenkaan kannata venyttää yli puolituntisiksi.